Minun metsäni

Jokaisessa meissä asuu metsäläinen. Toisille metsäksi riittää limoviikuna lasitetulla parvekkeella tai varjoisa kaupunkipuisto, toisille suosittu retkeilyreitti lähellä valtateitä, mutta joillekin metsä on suuri hiljaisuus, poluton matka aukeille, joille vain eksynyt sattumalta päätyy.

MINUN METSÄNI, MINUN RAUHANI

Metsä on minulle aivohuuhtelua, rauhoittumista, uusiutumista ja kokonaisvaltaista viherhoitoa. Rakastan vapaata kuljeskelua metsän uumenissa vailla mitään erityistä tarkoitusta. Toki sienestän välillä hulluuteen asti ja saatan rehveltää itseni myös aivan uuvuksiin. Tunnistan herkästi sen hetken, jolloin on päästävä irti arkisesta touhusta ja lähdettävä metsään. Yksin. Koko päiväksi aamuvarhaisesta iltahämäriin saakka. Puhelin on varmuuden vuoksi mukana, mutta lentokonetilassa. Mieli lepää, ja monta ongelmaa on ratkennut kuin itsestään. Paljon ideoita ja suunnitelmia on kehkeytynyt nuotiolla istuessa tai viimeistään kotimatkalla.

Kaupunkilaisen tie metsäläiseksi ei ollut helppo. Piti kysellä oppaita, etsiä polunpäitä ja eksyillä ryteiköihin. Piti hankkia kunnon varusteet, opetella tekemään hyvät eväät, sytyttämään nuotio ja lukemaan metsän omaa kieltä. Kainuu onkin päästänyt minut avariin maisemiin, vanhojen metsien komeroihin kuuntelemaan tuulen kulkua ja seuraamaan solisevia vesiä. Piti oppia pyytämään ja kiittämään muinaissuomalaisten tavoin.

En omista yhtään puuta, mutta silti koen kaltaisteni tavoin, että minullakin on omat metsäni, omat viisaat puuni ja omat pyhäkköni. Metsäsuhteen tutkijat puhuvatkin psyykkisestä omistajuudesta, ja sitä loukataan esim. silloin, kun rakas maisema muuttuu rajusti ja yllättäen. Unelmoinkin, että eräänä päivänä sahan johtaja ja Lentua-seuran puheenjohtaja yhdessä ja ylpeinä esittelevät sekä Kuhmon puuelinkeinoa että Kuhmon komeita suojeltuja metsiä. Silloin taloelementti lähtee Kuhmosta ekologisesti puhtain paperein. Silloin voimme puhua perustellusti luontokaupungista.

Lempipaikkoja on monta – mielialan ja vuodenajan mukaan. Eniten rakastan poluttomia Natura-alueita: niillä voi liikkua hiljakseen ja ihmetellä vaikkapa sitä, miten kuuraiset haavanlehdet rapsahtelevat alas ja usva viipyilee naavakuusikossa. Siellä missä monimuotoinen metsä voi hyvin, siellä on myös ihmisen hyvä olla.